Öljyntorjunta

M/S Grisslan toimii öljyntorjunta-aluksena itäisellä Suomenlahdella

Saariston Meritie Oy

Kuljetus-Savolainen Oy:n laivapuoli on siirretty näille sivuille, täältä löydät tiedot Kuljetus-Savolainen Oy:n aluksista.

Saariston Meritie Oy on Kuljetus-Savolainen Oy:n omistama merenkulun palveluihin erikoistunut yritys. Yritys on perustettu vuonna 2018 jolloin Meritie aloitti operoinnin Utön yhteysalusreitillä. Utön yhteysalusreitti on sittemmin myyty ja nykyään operoimme Hiittisten ja Rymättylän yhteysalusreiteillä, olemme myös vahva toimija öljyntorjuntapalveluiden parissa. Haluamme luoda yhdenmukaisuutta aluksissa jota operoimme ja siksi päätimme että Kuljetus-Savolainen Oy:n omistamat alukset siirtyvät Meritie tuotemerkin alle. Näin ollen Meritien alla toimii 6 alusta ja meillä työskentelee yhteensä noin 30 alansa ammattilaista.

Yrityksemme johtaminen ja toiminta on auditoitu ja meille on myönnetty sekä RALA- sertifikaatti että ympäristöjärjestelmä ISO:14001.

Kotisivut yrityksille: Mainostoimisto Kompassi